Juha Hurmeen loistavassa teoksessa Nyljetyt ajatukset (joka sekin on muodostunut itselleni jonkinasteiseksi käsikirjaksi) soutajaduon toinen osapuoli, Hurmeen alter ego Köpi tekee Porissa pistäytyessään Algot Untola -kierroksen.
Kyllähän Untolassa riittää mutusteltavaa, sen verran härö tyyppi kirjallisuushistoriassamme on tämä Untola aka Irmari Rantamala aka Maiju Lassila aka Algoth Tietäväinen aka etc ad absurdum. Yksi harvoista suomalaistaiteilijoista, jonka elämä kaikkine käänteineen vastaa sellaisten maailmankirjallisuuden suurnimien kuin Jaroslav Hasekin ja Yukio Mishiman, Arthur Rimbaud'n ja Ernest Hemingwayn kiehtovaa henkilöhistoriaa.
Vallankumousoppien omaksuminen 1900-luvun alun sihisevässä Pietarissa, pommiattentaattiin osallistuminen, paluu Suomeen ja epäsovinnaisella tyylillä paheksunnan herättäminen vähän kaikkialla, kotonakin, jossa parisuhdekiista päättyy Untolan kokemaan kivuliaaseen happokastraatioon (kyllä), siitä sitten matka jatkuu ensin suosittua kansankomediaa ja myöhemmin sisällissodassa punaisten propagandaa ahkerasti suoltavaksi kirjoituskoneeksi, kunnes lopulta kaikki päättyy teloitukseen Suomenlinnan-lautalla (tai jos sellaiseksi voidaan teloitettavien venekyyditystä saareen kutsua, miksei kutsuttaisi, tehokeinojahan tässä jahdataan aina). Ja tämä on siis pelkkä tiivistys.
Toisin sanoen Untolasta saisi hyvän leffan.
Ja sellainen onkin tehty, Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama Tulipää vuodelta 1980. Se on nähtävissä Areenassa jonkin aikaa (ts. kun luet tätä, on oletettavasti jo liian myöhäistä).
Elokuvasta sen verran, että se on erittäin hyvä, unohdettu suomalainen klassikko. Helvetin tyylikkäästi toteutettu, ja kuten Harto Hänninen kirjoittaa, asetettuna rinnakkain aikansa eurooppalaisten taide-epookkien kanssa Tulipää seisoo ihan vakuuttavasti, omaa paikkaa puolustaen.
Juha Hurmeelle puolestaan kuuluu iso kiitos Untolan - ja hyvin monen muun aliarvostetun ja alimuistellun kirjallisuushistoriallisesti merkittävän henkilön, kuten esimerkiksi Samuli Parosen ja August Pyölniitun - fanituksesta ja fiilistelystä niin hienolla tyylillä ja kielellä, että useampikin aiemmin kyseisistä suurmiehistä tietämätön on päätynyt näiden töiden ääreen. Markku Eskelinen on myös osallistunut viime vuonna näihin maineenpaalutustalkoisiin poleemisella Raukoilla rajoilla -kirjallisuushistoriakirjallaan, jossa Untolalle on käsittääkseni suotu paljon tilaa. Pitäisikin lukea.
Olen perehtynyt Untolaan(kin) lähinnä pintapuolisesti, mutta jo nyt silmään on sattunut tästä yhden miehen instituutiosta muutama juttu, joista saisi vähintään kätevän anekdootin lukupiiriin tai muuhun sopivaan tilaisuuteen (tällaisia Algot Untola -momentteja ei oletettavasti paljon tule, joten sitäkin suuremmalla syyllä...). Ehkä niistä saisi kokonaisen kolumninkin, tai jonkin muun aitoa palstatilaa syövän tekstin tai ylipäätään jotain, josta maksettaisiin ja johon siksi pitäisi keksiä selkeä ja miellyttävä rakenne. Siis:
- Untolan Tulipää-leffassakin siteerattu tarve kirjoittaa monituhatsivuiseen Harhamaan "kaikki" elämästään + teoksen tunnustuksellisuus yhdistettynä sen samanaikaiseen kiistattomaan fiktionaalisuuteen on luonteva lähtökohta jollekin pitkäpiimäiselle Knausgård-vertaukselle (en ole lukenut Knausgårdiakaan). Elokuvan mukaan Untolan avovaimo ei tykännyt itsestään Harhamassa esitetystä kuvauksesta, ja seuraukset olivat heh heh hapokkaat. Knausgård päätyi viime vuonna eroon, mutta munat säilyivät.
- Entäpä kaikki muut vertaukset? Laurence Sternen Tristam Shandy, tietysti. Harhamassa suositaan läähättävää pistekolmikkoa lauseiden välissä... parikymmentä vuotta ennen Célineä...
(En ole lukenut Sterneä tai Célineäkään.)
Noniin, lopetukseksi muutama pätkä Hurmeen Nyljetyistä ajatuksista, jotka ovat siis pätkiä Irmari Rantamalan (eli siis Algot Untolan eli siis Maiju Lassilan jne.) Harhamasta. Kyseiset pätkät ovat osa venäläishahmo Kovalewskijin palopuhetta, jossa tämä moittii Untolan alter egoa Harhamaa ja lyttää juuri niitä näkemyksiä, joita pönkitän itsekin tuon tuosta. Pätkä osui silmään jotenkin mojovasti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut jälleen kerran kirjailijan elämästä ja sen soveltuvuudesta tarinaksi.
Kyllähän Untolassa riittää mutusteltavaa, sen verran härö tyyppi kirjallisuushistoriassamme on tämä Untola aka Irmari Rantamala aka Maiju Lassila aka Algoth Tietäväinen aka etc ad absurdum. Yksi harvoista suomalaistaiteilijoista, jonka elämä kaikkine käänteineen vastaa sellaisten maailmankirjallisuuden suurnimien kuin Jaroslav Hasekin ja Yukio Mishiman, Arthur Rimbaud'n ja Ernest Hemingwayn kiehtovaa henkilöhistoriaa.
Vallankumousoppien omaksuminen 1900-luvun alun sihisevässä Pietarissa, pommiattentaattiin osallistuminen, paluu Suomeen ja epäsovinnaisella tyylillä paheksunnan herättäminen vähän kaikkialla, kotonakin, jossa parisuhdekiista päättyy Untolan kokemaan kivuliaaseen happokastraatioon (kyllä), siitä sitten matka jatkuu ensin suosittua kansankomediaa ja myöhemmin sisällissodassa punaisten propagandaa ahkerasti suoltavaksi kirjoituskoneeksi, kunnes lopulta kaikki päättyy teloitukseen Suomenlinnan-lautalla (tai jos sellaiseksi voidaan teloitettavien venekyyditystä saareen kutsua, miksei kutsuttaisi, tehokeinojahan tässä jahdataan aina). Ja tämä on siis pelkkä tiivistys.
Toisin sanoen Untolasta saisi hyvän leffan.
Ja sellainen onkin tehty, Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama Tulipää vuodelta 1980. Se on nähtävissä Areenassa jonkin aikaa (ts. kun luet tätä, on oletettavasti jo liian myöhäistä).
Elokuvasta sen verran, että se on erittäin hyvä, unohdettu suomalainen klassikko. Helvetin tyylikkäästi toteutettu, ja kuten Harto Hänninen kirjoittaa, asetettuna rinnakkain aikansa eurooppalaisten taide-epookkien kanssa Tulipää seisoo ihan vakuuttavasti, omaa paikkaa puolustaen.
Juha Hurmeelle puolestaan kuuluu iso kiitos Untolan - ja hyvin monen muun aliarvostetun ja alimuistellun kirjallisuushistoriallisesti merkittävän henkilön, kuten esimerkiksi Samuli Parosen ja August Pyölniitun - fanituksesta ja fiilistelystä niin hienolla tyylillä ja kielellä, että useampikin aiemmin kyseisistä suurmiehistä tietämätön on päätynyt näiden töiden ääreen. Markku Eskelinen on myös osallistunut viime vuonna näihin maineenpaalutustalkoisiin poleemisella Raukoilla rajoilla -kirjallisuushistoriakirjallaan, jossa Untolalle on käsittääkseni suotu paljon tilaa. Pitäisikin lukea.
Olen perehtynyt Untolaan(kin) lähinnä pintapuolisesti, mutta jo nyt silmään on sattunut tästä yhden miehen instituutiosta muutama juttu, joista saisi vähintään kätevän anekdootin lukupiiriin tai muuhun sopivaan tilaisuuteen (tällaisia Algot Untola -momentteja ei oletettavasti paljon tule, joten sitäkin suuremmalla syyllä...). Ehkä niistä saisi kokonaisen kolumninkin, tai jonkin muun aitoa palstatilaa syövän tekstin tai ylipäätään jotain, josta maksettaisiin ja johon siksi pitäisi keksiä selkeä ja miellyttävä rakenne. Siis:
- Untolan Tulipää-leffassakin siteerattu tarve kirjoittaa monituhatsivuiseen Harhamaan "kaikki" elämästään + teoksen tunnustuksellisuus yhdistettynä sen samanaikaiseen kiistattomaan fiktionaalisuuteen on luonteva lähtökohta jollekin pitkäpiimäiselle Knausgård-vertaukselle (en ole lukenut Knausgårdiakaan). Elokuvan mukaan Untolan avovaimo ei tykännyt itsestään Harhamassa esitetystä kuvauksesta, ja seuraukset olivat heh heh hapokkaat. Knausgård päätyi viime vuonna eroon, mutta munat säilyivät.
- Entäpä kaikki muut vertaukset? Laurence Sternen Tristam Shandy, tietysti. Harhamassa suositaan läähättävää pistekolmikkoa lauseiden välissä... parikymmentä vuotta ennen Célineä...
(En ole lukenut Sterneä tai Célineäkään.)
Noniin, lopetukseksi muutama pätkä Hurmeen Nyljetyistä ajatuksista, jotka ovat siis pätkiä Irmari Rantamalan (eli siis Algot Untolan eli siis Maiju Lassilan jne.) Harhamasta. Kyseiset pätkät ovat osa venäläishahmo Kovalewskijin palopuhetta, jossa tämä moittii Untolan alter egoa Harhamaa ja lyttää juuri niitä näkemyksiä, joita pönkitän itsekin tuon tuosta. Pätkä osui silmään jotenkin mojovasti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut jälleen kerran kirjailijan elämästä ja sen soveltuvuudesta tarinaksi.
Ota elämäsi, tai kenen hyvänsä! Minkä eheän kertomuksen sinä niistä saat, jos sinussa on rahtuakaan, pieninkään rahtu rehellisyyttä?
...
Siitä syntyy eheä runo siten, että petetään ihmisiä, poimitaan se mikä sopii reseptiin ja muu salataan.
...
Eikö se ole törkeä petos, kun elämä kerran on satojen tuhansien sattumuksien tulos?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti