Äänestämisestä, äänestämättä jättämisestä, politiikasta ja niinku yhteiskunnasta yleensä voisi jaaritella vaikka eliniän ja niin moni päättääkin tehdä. Nyt ei jaksa. Sen sijaan protesti olkoon päivän juttu. Kun kerran eduskuntavaalit 2011 on jo mediassa ristitty protestivaaleiksi, tulee väkisinkin kelanneeksi, kenen protestista on kyse, ja mitä vastaan?
Protesti on sitä, kun sanon, ettei tämä käy. Vastarinta on sitä, että pidän huolen, ettei niin tule enää käymään.
- Ulrike Meinhof
Näissä vaaleissa on kuulemma kyse protestista, okei. "Vanhojen puolueiden ylivallan murtamisesta" pauhaavien perussuomalaisten täytyy siis olla se protestipuolue. Puheenjohtaja Timo Soini puhuu historian tekemisestä. Joo, ihan siistiä. Eduskunnan pienimmän puolueen paikalta gallupien kärkeen singahtanut poppoo voikin ihan syystä väittää olevansa jonkinsortin liikehdinnän etulinjassa.
Rakettimaista nousua on ehditty jo romantisoimaan vähävaraisten, syrjäytyneiden, maahan poljettujen Pienten Ihmisten™ protestiksi hallitsevaa puoluekenttää vastaan. Mikäs siinä, uhrimentaliteetti tuntuu olevan perussuomalaisten loputon voimavara.
Homma (hih) ei tietenkään ole näin. Suomen Kuvalehti ehtikin jo totuuspuntarissaan oikoa yleisiä harhaluuloja persujen kannattajakunnasta. Perussuomalaisten protesti on ensisijaisesti keskiluokan mielenilmaus, ja sellaisenaan ihan yhtä arvokas kuin muidenkin ryhmien.
Mutta. Perussuomalaisten keskiluokkainen protesti ei silti tunnu kohdistuvan ylöspäin, vallan ytimeen. Erillisvapauksista hallituksessa on jo ehditty haaveilemaan, ja oli hallituskumppanina mikä tahansa "vanhoista puolueista", horisontissa siintävät ministerinsalkut yleensä sovinnollistavat protestipuoluetta kummasti. Hyökkäävästä retoriikastaan huolimatta perussuomalaiset tai heidän kannattajansa eivät halua murtaa vallitsevaa koneistoa, vaan tulla osaksi sitä.
At the end of the day perussuomalaisten protesti kohdistuukin somaliin, jota kohdellaan ulkopuolisena, teki hän töitä tai ei. Se kohdistuu seksuaalisuutensa kanssa painivaan nuoreen. Se kohdistuu tyyppiin, jonka omaisuus on pahvimukissa.
Aika helvetin outo protesti.
hih-arvostus.
VastaaPoista